Maailman pienaseet


9519457372
3,00€

Kansalaisjärjestöjen käynnistämän henkilömiinojen vastaisen kampanjan edettyä menestykselliseen läpimurtoon alkoi 1990-luvun lopulla vastaava kampanja pienaseita eli käsiaseita vastaan. Kampanjaa alkoi vetää IANSA (International Action Network of Small Arms). Alan johtavaksi tutkimuslaitokseksi tuli Geneven Graduate Institute of International and Development Studies, jonka ensimmäien ja klassinen alan perusteos Small Arms Survey on nyt suomennettu.

Pienaseet kutoutuvat yhteiskunnan rakenteisiin syvällisemmin kuin miinat, niillä on sekä sisä- että ulkopoliittisia vaikutuksia. Niiden olemassaolo liittyy koyhyyteen, epätasa-arvoon ja siten kansalliseen ja kansainväliseen sosiaalipolitiikkaan.

Suomessa on maailman maista neljänneksi eniten käsiaseita kodeissa sekä sodan jäljiltä, mutta etenkin metsästyksen ja ampumaurheilun suosion takia. Suomessa kuten Sveitsissä aseista oli aiemmin suhteellisen vähän ongelmia lukuunottamatta itsemurhia liittyen maidemme sosiaaliseen ja taloudelliseen vakauteen.

Suomen valtio ja kansalaisjärjestöt ovatkin olleet tähän asti hyvin aktiivisia kansainvälisissä yhteyksissä maailman pienaseiden ja niiden haittojen vähentämiseksi. Tämä teos on oivallinen kuvaus tämän haasteen mittavuudesta ja moimutkaisuudesta ratkaisumahdollisuuksineen.

Teoksen tekee maassamme ajankohtaiseksi nyt se, että joudumme myös omassa maassamme voimakkaampiin toimiin pienaseiden valvomiseksi ja toivottavasti pienten käsiaseiden kieltämiseksi kodeissa.

Price: 3,00€